Taideyhdistys mukana kulttuuritalon Perhepäivässä 

OTY mukana Perhepäivässä 18.5.2024

Alla olevat tekstit ovat Kulttuuritalolla Perhepäivänä tehtyjä runoja Reetta Nurmen ja Eeva Leppäsen tuella. Ahkeroimassa olivat niin pienet kuin isotkin, ja perheryhmät. Nuorin tekijä taisi olla 3-vuotias ja vanhimmalta ei tullut ikää kysyttyä. Mukana oli ihan vasta-alkajia ja jo kirjankin kirjoittaneita, tuttuja ja heitä, joita emme ennestään tunteneet. Tekniikoita oli paljonkin varastossa, mutta jääkaappirunous veti kaikkia puoleensa ja oli perheille yhteistyönä hyvä ja helppo. Oman runon kirjoittajiakin löytyi.

Samaan aikaan lehtisalissa toimivat myös Kaarisillan muotokuvapiirtäjät, joten vilinää ja vilskettä oli. Jotkut saivat niin nopeasti runonsa valmiiksi ja - tuhottua, etteivät ohjaajat ehtineet ottaa niitä talteen. Toivottavasti tekijät saavat tekstit syntymään uudelleen joskus myöhemmin. Niin hienoja olivat!

OTY vastasi myös kirjaston Novellinurkassa lukuhetkistä ja keskustelutuokioista. Sari Lehto luki valitsemiaan tekstejä.

Mukana menossa oli useampi kymmenen kävijää. Kiitos kaikille!

Runopajan tuotoksia:

Elämäni pohjavirrassa

Äänettömän anomuksen huokaisen.

Sydämessä kaiku positiivinen.

Elämän virrassa, vesissä syvissä.

Happi loppuu, hyvät neuvot kalliit.

Vimein keksin keinon oivallisen.

Taikatemppu, metamorfoosi, kasvatan kidukset.

Mika Salminen

--------------------------------

Eksyksissä rillutella

rakastan tervehtiä

jännittävä transsi

Misi 2024

----------------------------

Rakastan valoa

katso hedelmät hohtaa

raju kestävä toivejuoma

tule korkkaa pullo nyt

Tarja H

 

---------------------------------------------

 

punastua vaivata

kiitos yökerho

Alisa

---------------

missä villi luokka

Vilja

-----------------

illallinen ja juoma

kemut oksentaa

ihailla sänky

kaipaa hali

romanssi

pommi palkka häiritsee

kokea herättää

ymmärtää meitä

silmältä runot

Ninnu ja Tinttu

--------------------------

Kesä

Erikoinen ilo kokea

Hillitön, hieno se,

herättää kesän.

Helena

-------------------------------

 

Todellinen etiketti tuoppi korista

myhäilen priima pommi

yleisö häiritsee serenadi

Matti

--------------------------------------

 

Ota ihanne

muhkea takamus

vai pateettinen sielu

Tarja

------------------------------------

avaruus kosmos

suus karkki

julkinen parveke

mielellään tervehtiä

kielletty ilo

ilmapallo tatuoitu

----------------------------------

ulkona huvi ystävä

kesä bändi

kupliva tanssi

---------------------------------

Päällä kuuma perjantai

miehen jännittävä juhannus

sytyttää sen

nauttia ehjä ruoka

Ester

--------------------

 

kuuma juhannus sen kuin hohtaa

---------------------------------

( edellisen runon ideoimana:)

Kuuma juhannus sen kuin hohtaa

Kesä nauttijansa kohtaa

Mökin piipusta savu nousee

makkarako rannassa tuoksahtaa

Mölkyn palikat kolahtelee

Tikkojen sulat viuhahtelee

Kruununa päälle

kuuluu molskahdus.

Juhannuksen huipentaa järveen pulahdus.

VK

----------------------------------------------

Rakkauden rattaat

 

Nämä rakkauden rattaat,

tuulimyllyn pyörittämät,

kipinät kirkkaana sinkoilevat,

kuin lemmen lähettiläät.

Pöytävaraus rakkauteen

Puhtaasti rauhasta rakkaudesta tekoseni,

eikä kaunasta vihasta edes nimeksi

hyvät aikeeni sydämeen pysyvästi valettu,

unohtumattoman rakkauden pöytä on katettu.

Mika Salminen

-----------------------------------------------------

Mustavalkoinen

 

Rakkautta ei selitä valkoinen, eikä musta,

punakynällä alleviivaan, mä tykkään susta.

Mika Salminen

-----------------------------------------------------

kosketus luista hohtaa kuin Julia suukko

ymmärtää solmio nyt sen kuuman suihku

------------------------------------------------

Poikkisileä bändi

haasta illallinenkin

kemia viini ihanne

korkea kärsi punainen

Eeli 3 v 10 kk